Kirjoittelen tässä ihan omaksi ilokseni, kun kaipaisin muutakin juttuseuraa, kuin dementoituneen, läheiseni iänikuisia, samoja tarinoita kuunnellen, joihin ei jaksa ottaa jatkuvasti kantaa.

Tänään on jo 25. maaliskuuta. Ihana ulkoilukeli. Aurinko paistaa täydeltä terältä. Lumi sulaa kohisten. lämpöasteita mittarissa +13. Kävimme koirani Yvonnen kanssa kävelylenkillä. Suihkun kautta piti tulla sisälle. Oli tassut ja vatsakarvat Yvonnella sellaisessa kunnossa, kuin vaan keväällä ja lumien lähtöaikana voi olla.


Kyllä mieli tuntuu paljon virkeämmältä aurinkoisen sään myötä. 471982.jpg
Kylläpä lenkkikaverille uni taas maittaa. Toivottavasti itsellenikin, kunhan päästään iltaan. Joskus on unenlahjat hakusessa. Tämä on todellakin vuodatusta, kun ei ole oikeata asiaa.